Arvioiden tekeminen on iso osa vedonlyönnissä tehtävää työtä, oli sitten kyse harrastuksesta tai täysin ammattimaisesta toiminnasta. Arvioihin kuuluu yleensä etukäteen tehtävä analyysi, pelin jälkeen tehtävä analyysi ja tietysti kesken pelinkin voi arvioida tapahtumia - etenkin jos sattuu tekemään vedonlyöntiä livelähetyksissä. Itse painotan etukäteisarviointia omissa vedoissani ja käytän niihin eniten aikaa. Tietysti jälkikäteen tarkastelen oliko veto hyvä vai huono jonkun tarjoaman xG:n kautta, mutta en yleensä kiinnitä niihin hirveästi huomiota. Veikkausliiga on käytännössä ainoa sarja mihin lasken itse maaliodottamat suurimpaan osaan katsomistani peleistä.Tietysti arvokisoihin myös, mutta niitä ei sattuneesta syystä pelata tulevana kesänä.
Itse teen omat arvioni pääsääntöisesti edellisen kierroksen jälkeen mahdollisimman nopeasti. Otan selvää muutamalta sivustolta loukkaantuneet sekä niiden vaikutukset joukkueen tekemisiin. Tarkistan muutaman tulevan pelin, onko niissä tulossa tärkeitä euro- tai cup otteluita jolloin voitaisiin nähdä erilaista rotaatiota. Jonkin verran keskitän huomiota myös joukkueen formiin, onko se negatiivinen vai positiivinen. Hyvilläkin joukkueilla tulee joka kausi jonkinlainen "slumppi" jossain vaiheessa, joten näillä erilaisilla tsekeillä voi arvioida tätä mahdollisuutta. Tämän jälkeen tarkistan onko muuta erikoista tiedoissa tai uutisoiko media jostain mielenkiintoisesta asiasta, esimerkiksi tässä kohtaa kaksi manageria joiden yhteinen historia jatkuu kauas taaksepäin ja heillä on vihasuhde tyyppisesti. Näitä asioita kirjailen omaan WORD:iini ennen kuin alan ottamaan ränkin ja mallin esille johon sovitan joukkueet.
Malleista ja ränkeistä on puhuttu aiemmin, joten en niihin palaa hirveän syvällisesti. Kuitenkin niitä käytän arvion tekemisen seuraavassa vaiheessa. Olen pyrkinyt ottamaan erilaiset muuttuvat tekijät huomioon, jonka jälkeen arvioin joukkueiden voimasuhteet mallin kautta. Tästä saan jonkinlaisen peruskaavan miten joukkueet pelaisivat toisiaan vastaan. Otetaan esimerkiksi vaikka Newcastle - Crystal Palace ottelu, jonka arvio olisi jakaumasta 40 - 30 - 30. Tähän otetaan huomioon Newcastlen isot loukkaantumiset(vaikutus 4%-yks miinusta) sekä Crystal Palacen ja Hodgsonin potku-uhka(1% -yks miinusta). Newcastlen loukkaantumisilla voisi ajatella olevan vaikutusta myös maalimäärään, joten säädän tasurille noista pinnoista osan. Tämän lisäksi Newcastlella on FA Cupin välierä tiedossa tämän ottelun jälkeen, joten kaikki puolikuntoiset tärkeät pelaajat ovat isolla todennäköisyydellä sivussa, koska putoaminen on viiden pisteen päässä. Tästä pyöritetään arviota Crystal Palacen suuntaan luokkaan 35 - 32 - 33 ja totals linjalla 2,5 saadaan arvio o/u luokkaan 38 - 62.
Tämä arvio on siis saatu edellisen kierroksen jälkeen, joten tämän jälkeen on vielä useampi päivä ennen kuin ottelu pelataan. Tämä arvio on tämän hetken tiedolla paras mihin itse pystyn. Itse lyön ison osan vedoistani aina alkuviikosta, jonka jälkeen seuraan kerroinliikkeitä ja voin tarvittaessa panostaa enemmänkin johonkin otteluun. Tietysti tähän vaikuttaa myös mahdolliset europelit, joita yleensä seurailin sen verran, etten lyö välttämättä pienen OA:n kohteisiin ollenkaan. Markkina on reagoinut voimakkaasti Newcastlen heikentäviin tekiöihin ja saanut Crystal Palacen suosikiksi vieraskentällä ja kertoimet ovat 3.10 - 3.25 - 2.70(HUOM laskin markkina-arvion 100%). Tiedän maaliodotusarvon olevan näiden kohtaamisessa poikkeuksellisen matala, joten päädyn pelaamaan Newcastlea +0.5 Aasian handicapilla, jolloin kerroinraja olisi omalla arviolla 1.49(67%) mutta vedonvälittäjä tarjoaa kertoimen 1.59(63%). Tästä saadaan laskettua odotusarvoksi 67*1.59 = 106,53 joka on jo tosi hyvä ja olisi omalla ränkilläni 8.5/10u kohde.
Tämän jälkeen jätän ottelun hautumaan jättämäni vedon myötä, vaikka seuraan oikeastaan päivittäin kertoimen liikettä. Sitä ei tapahdu oikeastaan mihinkään suuntaan ennen perjantain lehdistötilaisuutta, jossa Bruce kertoo joukkueen saaneen muutaman pelaajan takaisin sairastuvalta. Tämä vaikuttaa positiivisesti omaan vetooni(ja joo meillä on myös vaihtoehtoinen todellisuus tämän tilalla) ja en koe tarvitsevani mitään lisävetoja tähän. Ottelun avaus kokoonpanot tulevat julki tunti ennen ottelun aloitusta ja alkuviikosta tekemäni arviota pitää. Crystal Palace on jostain syystä miehittynyt 4-5-1 järjestelmään ja Zaha on yksin piikissä, joka laittaa hieman totals arviotani pohdituttumaan. Päädyn kuitenkin jättämään pelin välistä vaikka sain positiivisen OA(=odotusarvon) kyseiseen kohteeseen, koska sillä on voimakas korrelaatio alkuviikosta asettamani vedon kanssa. Päätöskertoimissa ottelu on tullut lähes tasabuukkiin ja ne ovat 2.95 - 3.20 - 2.90.
*Disclaimerina sen verran, että tämä voisi mennä myös toisinpäin ja oma alkuviikon arvio olisi VÄÄRIN ja häviäisin päätöskertoimissa. Jos ottelun kerroin olisi heilahtanut esimerkiksi lisää Crystal PAlacen suuntaan niin olisin tehnyt arviota uudestaan onko, sille kertoimen liikkeelle jokin reaalinen syy. Jos on - ei tapahtumia, jos taas koen sen olleen väärä liike ottaisin vielä lisää Newcastlea. Tietysti isot pojat kertovat tässä, ettei kannata ikinä pelata markkinaa vastaan, mutta olen tästä eri mieltä. Luotan ainakin itse sen verran omaan tekemiseeni ja pelaan markkinaa vastaan vaikkei se aina tunnu hyvältä. En luota vedonlyönnissä markkinoiden olevan täydellisesti tikissä, koska rahaa allokoituu eri aikoihin kohteisiin ja informaation määrä ei ole vakio eri kohtaan asetetuissa vedoissa, jonka takia kertoimien heilahdukset eivät välttämättä kuvaa sen hetken tietoa tulevasta tapahtumasta. Toisaalta tehokkaiden markkinoiden hypoteesissä on sen verran tiukat rajaukset ja markkinoilla on kuitenkin aina ns löysää rahaa tarjolla, etten usko niiden ehtojen täyttyvän joka kerta. Tietysti tämä on täysin oma subjektiivinen mielipiteeni ja minun kanssa on varmasti useampi eri mieltä. EDIT: Markkinoiden tehokkuudesta vedonlyönnin osalta voisi kirjoittaa täysin oman tekstinsä
Valioliigassa on muutama muukin veto sisässä, mutta päädyin seuraamaan Madridin derbyä, jossa ratkotaan jo mestaruutta. Seurailen livetuloksesta Valioliiga kierroksen otteluita, twitteristä tilanne raportointia sekä BBC:n livefeedistä meininkiä. Real Madrid voittaa Balen upealla soololla 85 minuutin kohdalla ja tekee kulmalipulla golf- tuuletuksen, joka saa sosiaalisen median repeämään täysin. Newcastle - Crystal Palace ottelussa puolestaan raportoidaan Roy Hodgsonin olevan ainoa ihminen, joka pysyi hereillä. Crystal Palace pyrki pelaamaan vastaiskuilla jostain syystä siipirikkoista Newcastlea vastaan ja peli päättyy 0-0. xG ottelun jälkeen on 0.6 - 0.4 eli paikoilla ei juhlittu ja kohokohtia ei ottelusta löydy edes tiukalla kammalla. Merkkaan tyytyväisenä vedon osuneeksi(pohdin samalla underin kohtaloa) ja haen uuden Omnipollon oluen jääkaapista samalla kun alan kertailemaan kahta illan La Liga ottelua sekä yhtä Valioliiga ottelua. Teen niille samat tarkistukset kuin aiemmin tässä kävin läpi tämän ottelun kanssa.
Vetojen jättämisen ajankohta on oma taiteen lajinsa ja itse olen päätynyt siihen, että jätän ne pääosin jo alkuviikosta. Tiedän tässä piilevät riskit, viikon aikana voi tapahtua vaikka mitä, joskus kertoimet heiluu tolkuttomasti ja häviän päätöskertoimille. Teen kuitenkin itse pääosin satunnaisotannalla(valikoitumisharha SOS !!!) testejä, miten tämä strategia toimii ja voitan päätöskertoimen päälle 60% arviolla. Pidän sitä siis itselleni toimivana, vaikka tietysti informaatio lisääntyy viikon edetessä, jolloin arviota olisi mahdollisuus tarkentaa. Tietysti samalla kun informaatio lisääntyy ja tarkentuu niin tarkentuu myös markkinan arvio ottelusta, jolloin mielestäni etua on vaikea löytää. Toki on myös mahdollista, että teen täysin pommi arvion ja lyön ison vedon joukkueen puolesta, jolla on vaikka viikon aikana alkava vatsatauti ja onkin kymmenen tyyppiä sivussa ja oma alkuperäinen arvio onkin pisin vittuja. Niille ei voi mitään ja tulisi varmasti lähempänäkin tehtävien arvioiden osalta.
Voisin lopuksi vielä sanoa muutaman sanan xG:stä. Käytännössä todella hyvä renki, mutta erityisen huono isäntä. Itse käytin sitä jossain vaiheessa ja laskin itse enemmän, mutta nykyään käytän ilmaiseksi netissä saatavia arvioita ja esimerkiksi Caley Graphics tarjoaa Valioliigan osalta hyvää dataa. xG:n käytössä on selvät ongelmat ja monet puhuvat asiasta kuin siinä olisi jokin standardimalli, mutta tämä ei pidä paikkansa millään tasolla ja riippuu mallista, miten erilaisia asioita otetaan huomioon ja niitä lasketaan mukaan. Yksi esimerkki mallin ongelmasta on vaikka tuplapaikat, joku puskee viidestä metristä suoraan maalivahtia päähän vapaasta paikasta ja siitä tehtäisiin maali normaalisti 80% todennäköisyydellä (eli 0,8) ja tästä pallo tippuu kärjen jalkaan joka upottaa sen maaliin metrin päässä maalista kenenkään estelemättä 99% todennäköisyydellä(0,99). Tästä saadaan joukkueelle xG:tä 1.79 yhteenlaskuttuna. Onko tämä todellinen arvio vai pitäisikö nuo kaksi paikkaa yhdistää? Vai jättää ensimmäinen paikka kokonaan huomioimatta ja laittaa vain maaliin johtanut tilanne tilastoihin? Tämä on esimerkki joukkueen ainoa paikka koko ottelussa ja toinen joukkue takoo taululle xG:tä 2,12 ja ottelu päättyy 1-1. Ajattelet tämän olleen fair score, mutta miten tämä pitäisi tilastoida? Sillä on aika iso ero, että onko xG pelin jälkeen 2.12 - 0.99 / 1.79 / vai 1.35.
Tällaisilla hajatelmilla sunnuntaiaamuun. Meinasi välillä vähän kadota ajatus ja lähteä laukalle, mutta päästiin otsikon mukaisesti käsittelemään arvioiden tekoa ja vetojen jättämistä. Omasta edellisestä vedosta on pikku hiljaa kuukauden päivät eikä ole edes pahoja vieroitusoireita, enemmän sitä kaipaisi rakasta futista. Veikkausliiga alkaisi muuten viikon päästä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti