sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Sarjojen uudelleen käynnistyminen

Tässähän joutui itsekkin uudestaan painamaan arvioita sisään ja onhan se hauskaa niitä tehdäkkin, vaikka täytyy sanoa niihin menneen poikkeuksellisen kauan aikaa. Melko vaikea löytää loukkaantumisista tietoa, koska ei ole paljon ollut pressejä valmentajilta,  joten tiedon muruja löytyi välillä sieltä ja toinen täältä. Aikamoinen palapelihän tämä on koota tietoja ja yrittää jonkinlaista jakaumaa arpoa tässä vaiheessa.

Kuten aiemmin olen kertonut koin järkevänä käyttää arvokisoja apuna mallintaessani näitä pelejä. Saksassa on nyt pelattu useampi kierros ilman kotiyleisöä ja niin kutsuttua kotietua ei ole paljon näkynyt, vaikka itse ajattelin tutun stadionin sekä ympäristön auttavan jonkin verran kotijoukkueita, mutta eipä paljon siltä ole tuntunut. Onko tämä toisaalta "jalkapalloa" puhtaimmillaan kun ei ole yleisöä niin "häiriötekijät" katoaa ympäriltä(HUOM mielestäni yleisö kuuluu ehdottomasti urheiluun). Sama kuin otettaisiin laboratoria olosuhteet ja haluttaisiin vain nähdä miten iso tasoero joukkueilla.

Kotietu on Espanjassa aiemmin ollut isompi ja osa joukkueista on ollut suorastaan käsittämättömän huonoja vieraissa, mutta pienentääki tämä niitä etuja ja haittoja vai onko kyseinen "ongelma" enemmän psykologisella puolella. Maalimäärien osalta sama, että lähteekö ne nousuun vai pysyvätkö samoissa kuin aiemmin? Tietysti Espanjassa alkaa olemaan lähellä ne kierrokset kun kaikilla ei ole enää samalla tavalla pelattavaa, joten rotaatiot ja hassuttelut lisääntyvät, jotka taas perinteisesti nostavat maalimääriä.

Aikaa vievä valinta itsellä, mutta laskea käsipelillä kaikki nämä ottelut normaalin suorien jakaumien sijaan. Koen sillä tavalla saavani paremmin tuntuman matseihin ja löytää erilaisen näppituntuman. Juurille paluu näpytellä infot Wordiin ja siirtää siitä Exceliin ja katsoa miltä maailma näyttää.


Mielestäni ensimmäisen kierroksen paras kohde on :

Valencia - Levante 1 1,75 ja 62% 8/10u(olisi kyllä 10u ilman taukoa).

Aiemmissa peleissä "yleisön" kanssa Valencia ollut joku 1.45-1.50 tyyppinen suosikki kotonaan Levantea vastaan. Ylipäätään mielenkiintoista seurata "derby" matsia ilman yleisöä, syttyvätkö pelaajat samalle tasolle kuin aiemmin? Valencia on huomattavasti kovempi nippu kuin Levante ja vieraiden puolustaminen ollut keskimäärin melkoisen hirveää. Omassa ränkissä näiden kahden jengin ero on kuitenkin lähemmäs 25 pinnaa, joten kotietu smuuthaukset on otettu huomioon.

Sevilla - Betis Betis +0.5 2,01 54% 6,5/10u

Samaa kaavaa kuin ylempänä. Derby ilman yleisöä, mutta tasoero huomattavasti pienempi. Mielenkiintoinen avaus uudelleen käynnistymiselle.

Celta Vigo - Villarreal o2,5 55% 1,98 7/10u

Myös Barcelona on hieman pelikelpoinen tällä hetkellä, mutta Messi ei välttämättä ole viimeisimpien tietojen mukaan välttämättä pelikunnossa, joten tässä voi holdailla vielä peliä.

Tietysti näissä täytyy huomioida se, että panoksia joutuu ainakin omalta osalta hiukan leikkaamaan, vaikka nämä ovat juuri niitä hetkiä kun oikeilla arvoilla ja hiukan tuurilla(tai no varianssilla) voi saada hyviä osumia ja löytöjä. Riskin ja tuon välillä löytyy aina jonkinlainen keskitie.

Täytyy erikseen sanoa se, että en yhtään ylläty jos näistä löytyy isoa vaihtelua muiden arvioiden välillä. Kauden jälkeen varmaan löytyy oikea tieto miltä näiden jakaumien olisi pitänyt näyttää, mutta itse olen ainakin avoimesti kertonut, mistä nämä arviot saan ja miten teen ne.

perjantai 15. toukokuuta 2020

Koronan aikaiset vedot

Tästä aiheesta voi herätä useita kysymyksiä sekä mielipiteitä useaankin eri suuntaan. Historiallisen datan osalta olemme täysin poikkeuksellisessa tilanteessa, koska kautta ei ole modernin ajan aikana koskaan keskeytetty samalla tavalla ja etenkään yhtä pitkäaikaisesti. Pelaajat ovat varmaan osittain olleet lomalla, eivätkä ole päässeet harjoittelemaan samalla tavalla yhteisesti joukkueen kanssa ja yksilöllinen harjoittelu kotona tai punttisalilla on meidän jokaisen mielestä täysin erilainen asia verrattuna siihen, että painettaisiin nurmikolla täysiä pallon perässä. Ajoitukset, taktiset kuviot ja muut synkronointiin liittyvät asiat varmasti laahaavat perässä ensimäisissä peleissä - eikä myöskään joukkueet ole pelanneet kovin paljon - ainakaan julkisia - harjoitusotteluita.

Ensimmäisenä täytyy tietysti huomioida harjoitusotteluiden puute, joka taas vaikuttaa pelaajien yleiseen pelikuntoon. Fyysisesti pelaajat saadaan varmasti kondikseen, mutta ajatellaan pelitemmossa tapahtuvia prässäyksiä, tilanteen vaihtoja tai vaikkapa jotain harjoiteltua vapaapotkukuviota(Thomas Brolin ja -94 neve fööget). Mielestäni nämä jo itsessään heikentävät pelin tasoa varmasti muutaman ensimmäisen kierroksen ajan. Sekä tietysti nämä nostavat pelaajiston loukkaantumisriskiä huomattavasti lihasvammojen osalta, koska samanlaista rasitusta ei ole tullut otteluista nyt muutamaan kuukauteen.

Toiselta kantilta tämä tarjoaa taas seuroille mielenkiintoisia mahdollisuuksia varioida omaa taktiikkaansa. Joku tarvitsee pisteitä, joten lähdetäänkö avaamaan pakettia poikkeuksellisesti aiemman nihilistisen taktiikan sijaan? Lähdetäänkö taas vetämään liinat kiinni, koska vastustajan tarvii hyökätä, mutta meillä on vastaiskuihin sopivia pelaajia mukana? Kannattaa mielestäni loppukauden osalta huomioida erityisen paljon erilaisia motivaatiotekijöitä pelaajien ja seurojen osalta. Pelaajien sopimukset loppuvat perinteisesti kesäkuun lopussa, joten osalla voi olla tässä vaiheessa uusi seura tiedossa, etenkin kesäkuun aikana. Tai vaihtoehtoisesti seuralla ei ole mitään käytännön pelattavaa, joten otetaanko loppukausi turpaan komeasti tilastoilla 0-25 ja 0-0-10.

Tämä tarjoaa varmasti mielenkiintoisia kerroinasetelmia sekä poikkeuksellisen suuria kannanottoja vetojen osalta. Motivaatiotekijät ovat ylipäätään suurempia kauden toisella puoliskon ja etenkin sen loppuosalla ja nyt nähdään täysin poikkeuksellinen noin kymmenen tai vähän reilun rutistus. Tietystä näissä pitää huomioida vielä maalimäärät, jotka perinteisesti nouseevat kauden loppua kohden melko paljon. Miten se vaikuttaa tähän asetelmaan? Neutraali arvaukseni on maalimäärien nousevan, mutta suunnantaso on täysin kysymysmerkki.

Näistä jo pelkästään motivaatiotekijöistä herää iso kysymys mallintamisen osalta, että miten sitä kannattaa tehdä? Perinteiset jakaumat ja ajatusmallit voi varmasti heittää romukoppaan, koska altavastaajilla ei ole kotiyleisöä takanaan, joten vaikuttaako tämä heidän peliinsä heikentävästi vai löytääkö joukkue lisää sisua ämyreistä pauhaavien katsojien takia? Väitän jo pelkästään oman mutun osalta, että jakaumaa voi muuntaa suoraan isompien seurojen suuntaan.  Tuskin sentään tasabuukkitilanteesta lähdetään laskemaan tasoeroja, mutta siihen suuntaan mennään. Toisaalta tämä kysymys voidaan kääntää myös toiseen suuntaan, miten City myllyttää sitä Norwichia vastaan kotonaan ilman yleisön tukea(vääräleuka vastaa ettei siellä ole muutenkaan yleisöä)?

Itse käyttäisin näissä loppukauden peleissä mallintamisessa apuna arvokisoja. Yksittäisiä pelejä joissa arvioidaan motivaatiota enemmän kuin muita tekijöitä. Peleihin on todella vaikea käyttää nykyisiä ja aiempia historiadatoja, joiden takia pitää etsiä erilaisia keinoja arvioida voimasuhteita ja itse näen parhaaksi keinoksi käyttää yksittäisten pelien arviointia irrallaan muista peleistä ja aiemmasta jakaumasta. Tietysti tämä sama on nähtävissä maalimäärä- vedoissa ja niiden ennakoiminen on mielestäni samalla tavalla vaikeaa, vaikka jonkinlaisen sivistyneen arvauksen esittäisin maalimäärien kasvamisen puolesta.

Lisää hyviä arvauksia liittyy siihen, että odotan markkinoiden olevan aiempaa haavoittuvaisempia loppukauden osalta. Pelejä on poikkeuksellisen vaikea mallintaa, jonka takia erilaisia suuntaviivoja otetaan ja omia "mielipiteitä" eri joukkueiden pärjäämisen osalta. Tämä taas luo mahdollisuuden voittaa, jos vain onnistuu tietämään oikean suunnan. Tietysti sekin pitää mainita, että minäkin voin olla väärässä ja mitään poikkeuksellisia juttuja ei markkinoilla näy ja mitään isoja suuntaviivoja uusiin suuntiin ei ole ja vedän ison persneton loppukauden peleistä. Siinä vaiheessa voin vedota varianssiin pienen otannan takia.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Järkeviä strategioita?

Kuten muutkin elämän osa-alueet myös vedonlyönti harrastuksena tai ammattina vaatii jonkinlaisen strategian tai ajatuksen taustalle vastaamaan useisiin kysymyksiin. Tietysti huvikseen vetoja lätkiessä mitään syvällistä strategiaa ei tarvita vaan voi ajatella siitä saavan nautintoa. Sen sijaan enemmän tai vähemmän tosissaan vetoa lyövien kannattaa ainakin paperille sinne muumivihkoon hahmotella millaista palautusprosenttia tavoittelee ja millaisia tavoitteita asettaa itselleen. Onko pitkällä aikavälillä tarkoitus esimerkiksi saada säästöön rahaa, johonkin hankintaan tai ylipäätään kasvattaa omaa kassaan johonkin pisteeseen, jonka jälkeen sitä voi pitää vararahastona. Meillä on varmasti ajatuksia tästä niin monta kuin on vedonlyöjää.

Itse olen jaotellut omat laskettavat sarjani tietyllä painopisteellä, miten paljon käytän omaa aikaani niihin sekä millaisella panosskaalalla niihin asetan vetojani. Hieman yllättäen itselläni isoin painopiste on Espanjan jalkapallon pääsarjassa, vaikka en osaa sanaakaan kyseisen maan kieltä. Kuitenkin sieltä on itselleni löytynyt viimeisten vuosien aikana parhaat kohteet ja maan jalkapallon taso on mielestäni todella hyvä. Englannin Valioliigaa glorifioidaan ehkä liikaa ja tietysti se samalla kerää parhaita pelureita ja muutenkin massoja. Ennen Valioliigaa on vielä tietysti Veikkausliiga sekä erilaisille arvokisoille (jääkiekko ja jalkapallo) on omat painotuksensa.

Tällaisten painotusten tekeminen ei ole itsestään selvää, saatikka nopea prosessi. Itselläni Englannin Valioliiga on ollut käytännössä aina se ykkössarja, mutta kolmisen vuotta tein omassa strategiassani käännöksen ja aloin keskittymään enemmän La Ligaan ja se on mielestäni ollut onnistunut päätös. En osaa kovinkaan montaa sanaa espanjaa, mutta informaatiota löytyy jopa eteläisen Euroopan maista hyvin englanniksi. Samalla voisin todeta, että huonot osat kannattaa karsia pois omasta paletista, olen joskus yrittänyt veikata SM-liigaa ja jääkiekkoa muutenkin, muttei oma osaaminen (saatikka kiinnostus) riittänyt kyseisten sarjojen veikkaamiseen. Jääkiekossa on mielestäni se ongelma, että kyseessä on vedonlyönnillisesti liian nopea tempoinen sarja ja pelejä tulee joka päivä. Tämä taas rasittaisi muuta elämää mielestäni liikaa, etenkin sen takia etten ole niin hyvä, että onnistuisin kyseisillä sarjoilla tekemään itselleni rahaa.

Pointtina tässä on se, että kannattaa pyrkiä löytämään se oma alue, missä on hyvä ja mistä voisi löytää sitä etua peleissä. Itsellä oli hyvää dialogia muutama vuosi sitten erään henkilön kanssa, joka veikkasi Etelä-Amerikan jalkapallon pääsarjoja. Euroopassa löytyy aika harvoin rahaa siihen suuntaan ja sitä kautta onnistui löytämään itselleen sopivan alueen, jossa pyrkii löytämään etua vedoissaan. Tietysti kyseisissä sarjoissa limitit ovat yleensä matalia, joten ihan älytöntä profittia sieltä ei voi tehdä.

Itse olen tehnyt siis omalta osaltani strategisen valinnan erilaisilla painopisteilla ja sarjaan kohdistuvilla valinnoilla. Tämän lisäksi olen tehnyt ihan tietoisen valinnan, että suurin osa omista vedoista suuntautuu maalimääriin. En tiedä mistä syystä siitä on lopulta tullut sellainen vahvuusalue itselleni, mutta niistä kertyy karkeasti arvioiden 60-65% koko omasta pelivaihdostani. Sekä tietysti käytän aikaa niihin enemmän ja analysoin maalimääriä enemmän kuin 1x2 kohteita. Toisaalta esimerkiksi Asian Handicapit linkittyy maalimääriin, joita pelaan sitten toiseksi eniten, joten molemmista on hyötyä.

Kolmas valinta minkä olen tehnyt on se, että keskityn mieluummin pienemmän OA:n kohteisiin(kunhan on positiivinen), mutta matalampi kerroin. Tässä on tarkoituksena minimoida omaa riskiä, vaikka se ei välttämättä ihan matemaattisesti loogisin valinta ole. Jos pitää valita, että otanko mieluummin Man C - Aston Villa matsiin AV +0.5 OA 107 vai AV +2.5 OA 104 niin otan arviolta 90/100 sen AV +2.5 vaikka olisin hyvinkin tietoinen repeämispotentiaalista ja muista riskeistä. Toki välillä tämä on ihan tapauskohtaista, ajatellaan vaikka Betis - Real M ottelua, jossa o2,5 tarjotaan 1,45 ja o3,5 2,15 niin tässä otan todennäköisesti mieluummin tuon isomman överin kuin pienemmän. Välillä näitä saa selitellä itselleenkin, että saatanan tampio kun teet tyhmiä valintoja.

Tällaisia valintoja tehdessä kannattaa muistaa se, että on johdonmukainen eikä vaihda niitä kuten tuuliviiri. Tietysti jossain vaiheessa voi analysoida, onko kyseinen valinta ollut hyvä, mutta nopeat muutokset ylipäätään eivät ole kovin toimivia asioita vedonlyönnissä. Ajatellaan vaikka kolmen kierroksen jälkeen oman ranking muokkaamista kun yhdellä joukkueella on ollut tosi helppo/vaikea otteluohjelma, joka vääristää todella paljon.

Alussa mainitsin, että kannattaa asettaa itselleen jotain tuottotavoitteita. Itse olen asettanut pitkässä juoksussa itselleni kahden prosentin tuottotavoitteen. Voisin arvata, että olen päässyt siihen tai ylittäny sen harvemmin kuin jäänyt alle. Toisaalta taas en usko jääneeni alle 100 palautuksen kovinkaan monena vuotena.  Esimerkiksi tällä kaudella Valioliigassa olen päässyt 101,48% palautukseen ja La Ligassa 101,35% palautukseen(huomattava romahdus parhaasta tuloksesta). Ihan tyytyväinen näihin olin, vaikka en päässy tavoitteisiin. Toisaalta en pelaa niin isoilla summilla, että noilla mitenkään miljönääriksi pääsisin tässä elämässä.

Strategia ajattelu vedonlyönnissä voisi summata siihen, että pyrkii löytämään itselleen sen osa-alueen missä voittaa muut. Sen löytäminen ei ole helppoa saatikka nopeaa, mutta sitä kautta voi löytää sopivan pienen osa-alueen tai markkinan, jossa itse pärjää. Kannattaa myös asettaa (realistinen!!!) tuottotavoite itselle, jota kautta peilaa omaa toimintaansa ja omia metodeja.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Ajatuksia kassanhallinnasta

Tähän mennessä ollaan saatu rakennettua meille jonkinlainen malli ja jakauma, josta sitten arvotaan lähtökohtaiset prosentit tietyille otteluille. Sekä rakennettu omanlaisensa räting- järjestelmä, jossa joukkueita arvotetaan erilaiseen järjestykseen riippuen tasosta. Sekä tietysti simuloitu yksi päivä miten niitä omia vetoja seurataan ja miten niitä tilastoidaan. Näillä asioilla pääsee jo melko pitkälle, mutta ei kuitenkaan vielä maaliin asti.

Väittäisin monella vedonlyöjällä olevan nämä perusasiat kunnossa, mutta ihmisen luontainen kyky olla ajattelematta pitkäjänteisesti ja kykenemättömyys jättämään tunteet sivuun arvioiden pohjalta tehtyjen päätösten osalta kääntää isolle osalle positiivisten odotusarvojen vedot negatiiviseksi. Tämä on tietysti ihan luonnollista, että on vaikea jättää tunteet ja inhimilliset tekijät sivuun ja toimia kuin kone. Itselläni tämä on ollut ylivoimaisesti vedonlyönnin vaikein ja pisin prosessi. Nuorempana on useasti tullut vedettyä tilttivetoja tai pelattua sarjaa josta ainoa tieto on joukkueiden nimi.

Toisaalta tuo on mielestäni vaikeasti opittava asia, koska pitää pystyä katsomaan omaa tekemistä ulkopuolelta. En itse esimerkiksi löydä kaikkia - helpoimpiakaan - kirjoitusvirheitä tästä tekstistä vaikka luenkin pari kertaa läpi kirjoittamisen jälkeen. Omia prosesseja on pakko seurata jatkuvasti läpi ja yrittää löytää niistä virheitä, vaikka niille on tietyllä tavalla sokea. Vaikka asia on vaikea niin sen voi oppia ja parhaiten sen oppii yleensä tekemällä pari kertaa virheen, jota kautta voi kehittyä. Itsereflektointia ja asioiden käsittely on tärkeää. Tietyllä tavalla tuo muokkaa varmasti ajatusmaailmaa yleisestikkin, tai ainakin itseäni helpottaa asioiden ajatteleminen matemaatikan ja todennäköisyyksien kautta vaikka aina ei niin haluaisi(en varmasti ole mitenkään erityisen lahjakas matematiikassa, ehkä parempi kuin keskiverto kuitenkin, tästä voisi tietysti hassutella Bayesin kaavalla mihin desiiliin kukin kuuluu).

Kassanhallinta pohjautuu pitkälti matematiikkaan,esimerkiksi Kellyn jakaja. Taustalla kuitenkin vaikuttaa erilaiset tekijät, kuten laskijan riskin sietokyky, luotto omiin arvioihin ja aiemmissa vaiheissa huomioon otetut asiat, jotka sisältää inhimillisen aspektin.

 Itse olen muuntanut Kellyn jakajaa omiin tarkoituksiini hieman, vaikka periaate pohjalla on sama. Yksinkertaisuudessaan olen luonut itselleni taulukon odotusarvon mukaan, josta käytännössä katson paljonko panos on kyseiseen kohteeseen. Jos jonkin kohteen odotusarvo on 104,5 lyön otteluun 4,5yksikköä panosta. Jos taas ottelun odotusarvo on 101 niin voisin löydä sen yhden yksikön, mutta yleensä mietin näiden kanssa onko tässä järkeä ja aika pienillä muutoksilla sen saa säädettyä negatiiviseen odotusarvoon.

Esimerkiksin vuoksi saan Arsenal voittamaan Newcastlen 70% todennäköisyydellä ja saan siihen kertoimen 1.44 jolloin OA on 100,8(70*1,44). Kuitenkin jo melko pieni kerroinliike/virhe laskelmassa esimerkiksi putoaminen 1.44 -> 1.42 tekee kohteesta pelikelvottoman (OA on 99,4). Näiden takia en itse suosi näiden pelaamista.

Toisaalta kassanhallinta määrittelee paljon strategiaakin, itse olen vedonlyönnissä enemmän riskiä kaihtava kuin riskiä haluava. Pesäpallo on tästä hyvä esimerkki, jos Vimpeli saa upealle Saarikentälle vieraakseen sarjan pohjilla olevan Alajärven Ankkurit. Saan ankkureiden voiton todennäköisyydeksi 3,5% ja ML: voiton todnäk 7%. Ottelun kertoimet ovat Veikkauksella luokkaa 1.01 - 20.00 - 50.00. 50*3,5= 175 eli OA olisi huikea! Kuitenkin tämän tasoeron peleissä tämä vierasvoitto toteutuu sarjassa karkeasti arvioiden kerran kolmen vuoden välein joten en näe mitään järkeä pelata tuollaista kohdetta. Sen takia olin jo aiemmin toivonut näihin juoksuhändäreitä jolloin voi jotenkin löytää pelattavaa. Ja toisaalta pesäpallon markkina on kehittynyt huomattavasti parin viimeisen vuoden aikana ja teoreettisten palautusprosenttien pyöriessä jossain 90-92% paikkeilla en nähny enää omalta osaltani kovin järkeväksi käyttää hirveästi aikaa sarjan laskemiseen.

Itse yleensä teen myös päinvastoin eli jos saan vaikka Atletico - Real Madrid ottelun u2,5 kohteen todennäköisyydeksi vaikka 70% ja kerroin tuolle tapahtumalle on 1.52 eli odotusarvo on 106.4 niin panostan tuohon suhteellisesti enemmän kuin kohteeseen West Ham - Norwich ottelun West Hamin voittoon, jolle saan todnäk 50% ja kerroin on 2.12 eli OA 106. Panostan siis mieluummin todennäköisemmin toteutuvaan kohteeseen enemmän, koska koen sen omalta osaltani sopivaksi strategiaksi. Tietysti käännettäessä tuota yksiköihin niin ero ei kyllä nouse kovin isoksi vielä tässä esimerkissä.

Itse käytän jonkin verran liukuvaa vaihtoehtoa tässä eli kun pelikassa kasvaa niin kasvatan omaa jakaumaa yksiköittäin. Sama tietysti toiseen suuntaan kun on huonompi runi menossa niin leikkaan panosta jonkin verran. Aika nopeasti tuon asian huomaa kun pitää hyvää kirjanpitoa vetojensa osalta niin tähän asiaan voi reagoida. En tietysti yhden huonon tai hyvän kierroksen jälkeen mitään muutoksia tee.

Strategiaa kun määrittelee vedonlyöntiin niin kannattaa asettaa itselleen jokin tavoite, paljonko sitä profittia pitäisi tulla kun lyö näitä vetoja. Itse pyrin pitkällä tähtäimellä kahden prosentin tuottoon ja peilata omaa suoriutumistaan siihen nähden. Itselleni tuo esittämäni esimerkki on täysin strateginen valinta ja joku saattaa pitää sitä tyhmänä valintana. Lähtökohtaisesti kun lyön jonkun vedon niin tarkoituksena on ehkä enemmän minimoida tappion mahdollisuus kuin maksimoida voitto.

Itse tykkään verrata vedonlyöntiä ja sijoittamista sijoitusmutoina, koskaa niillä on muutenkin paljon yhtäläisyyksiä. Vedonlyönti on tietysti paljon riskialttiimpaa ja todennäköisempää menettää pääomansa, mutta ajatellaan kassan kiertävän vaikka 15 kertaa vuodessa, jolloin se lähtökassa kertautuu viisitoista kertaa sillä kahdella prosentilla. Korkoa korolle ilmiötä saadaan huomattavasti voimakkaammaksi kuin osakemarkkinoilla ajateltuna sillä 7 prosentin tuotolla per vuosi. Tietysti tätä voi ajatella riskienhallinnan kautta, että kumpi on sitten omaan profiilin parempi vaihtoehto.

Matemaattisilla malleilla pääsee vedonlyönnissä melko pitkälle ja varmasti lähes maaliin asti, mutta kassanhallinnassa näkyy parhaiten ettei sitä ole aina helpointa toteuttaa. Mielestäni tässä kohdassa monella jää asia puolitiehen, koska puuttuu tietynlainen itsehillintä, joka on ihan luonnolista koska kyse on ihmismielestä. Itselläni on ollut sen kanssa ongelmia ajansaatossa, mutta kokemuksien kasvattaessa siinäkin asiassa kehittyy.

PS. Asetin tänään ensimmäisen vetoni CS:ään koskaan vaikka en varsinaisesti tiedä asiasta mitään, mutta mitäpä tässä kun kerta futistakaan ei ihan hirveästi pelata.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Arvioiden teko ja vetojen jättäminen

Arvioiden tekeminen on iso osa vedonlyönnissä tehtävää työtä, oli sitten kyse harrastuksesta tai täysin ammattimaisesta toiminnasta. Arvioihin kuuluu yleensä etukäteen tehtävä analyysi, pelin jälkeen tehtävä analyysi ja tietysti kesken pelinkin voi arvioida tapahtumia - etenkin jos sattuu tekemään vedonlyöntiä livelähetyksissä. Itse painotan etukäteisarviointia omissa vedoissani ja käytän niihin eniten aikaa. Tietysti jälkikäteen tarkastelen oliko veto hyvä vai huono jonkun tarjoaman xG:n kautta, mutta en yleensä kiinnitä niihin hirveästi huomiota. Veikkausliiga on käytännössä ainoa sarja mihin lasken itse maaliodottamat suurimpaan osaan katsomistani peleistä.Tietysti arvokisoihin myös, mutta niitä ei sattuneesta syystä pelata tulevana kesänä.

Itse teen omat arvioni pääsääntöisesti edellisen kierroksen jälkeen mahdollisimman nopeasti. Otan selvää muutamalta sivustolta loukkaantuneet sekä niiden vaikutukset joukkueen tekemisiin. Tarkistan muutaman tulevan pelin, onko niissä tulossa tärkeitä euro- tai cup otteluita jolloin voitaisiin nähdä erilaista rotaatiota. Jonkin verran keskitän huomiota myös joukkueen formiin, onko se negatiivinen vai positiivinen. Hyvilläkin joukkueilla tulee joka kausi jonkinlainen "slumppi" jossain vaiheessa, joten näillä erilaisilla tsekeillä voi arvioida tätä mahdollisuutta. Tämän jälkeen tarkistan onko muuta erikoista tiedoissa tai uutisoiko media jostain mielenkiintoisesta asiasta, esimerkiksi tässä kohtaa kaksi manageria joiden yhteinen historia jatkuu kauas taaksepäin ja heillä on vihasuhde tyyppisesti. Näitä asioita kirjailen omaan WORD:iini ennen kuin alan ottamaan ränkin ja mallin esille johon sovitan joukkueet.

Malleista ja ränkeistä on puhuttu aiemmin, joten en niihin palaa hirveän syvällisesti. Kuitenkin niitä käytän arvion tekemisen seuraavassa vaiheessa. Olen pyrkinyt ottamaan erilaiset muuttuvat tekijät huomioon, jonka jälkeen arvioin joukkueiden voimasuhteet mallin kautta. Tästä saan jonkinlaisen peruskaavan miten joukkueet pelaisivat toisiaan vastaan. Otetaan esimerkiksi vaikka Newcastle - Crystal Palace ottelu, jonka arvio olisi jakaumasta 40 - 30 - 30. Tähän otetaan huomioon Newcastlen isot loukkaantumiset(vaikutus 4%-yks miinusta) sekä Crystal Palacen ja Hodgsonin potku-uhka(1% -yks miinusta). Newcastlen loukkaantumisilla voisi ajatella olevan vaikutusta myös maalimäärään, joten säädän tasurille noista pinnoista osan. Tämän lisäksi Newcastlella on FA Cupin välierä tiedossa tämän ottelun jälkeen, joten kaikki puolikuntoiset tärkeät pelaajat ovat isolla todennäköisyydellä sivussa, koska putoaminen on viiden pisteen päässä. Tästä pyöritetään arviota Crystal Palacen suuntaan luokkaan 35 - 32 - 33 ja totals linjalla 2,5 saadaan arvio o/u luokkaan 38 - 62.

Tämä arvio on siis saatu edellisen kierroksen jälkeen, joten tämän jälkeen on vielä useampi päivä ennen kuin ottelu pelataan. Tämä arvio on tämän hetken tiedolla paras mihin itse pystyn. Itse lyön ison osan vedoistani aina alkuviikosta, jonka jälkeen seuraan kerroinliikkeitä ja voin tarvittaessa panostaa enemmänkin johonkin otteluun. Tietysti tähän vaikuttaa myös mahdolliset europelit, joita yleensä seurailin sen verran, etten lyö välttämättä pienen OA:n kohteisiin ollenkaan. Markkina on reagoinut voimakkaasti Newcastlen heikentäviin tekiöihin ja saanut Crystal Palacen suosikiksi vieraskentällä ja kertoimet ovat 3.10 - 3.25 - 2.70(HUOM laskin markkina-arvion 100%). Tiedän maaliodotusarvon olevan näiden kohtaamisessa poikkeuksellisen matala, joten päädyn pelaamaan Newcastlea +0.5 Aasian handicapilla, jolloin kerroinraja olisi omalla arviolla 1.49(67%) mutta vedonvälittäjä tarjoaa kertoimen 1.59(63%). Tästä saadaan laskettua odotusarvoksi 67*1.59 = 106,53 joka on jo tosi hyvä ja olisi omalla ränkilläni 8.5/10u kohde.

Tämän jälkeen jätän ottelun hautumaan jättämäni vedon myötä, vaikka seuraan oikeastaan päivittäin kertoimen liikettä. Sitä ei tapahdu oikeastaan mihinkään suuntaan ennen perjantain lehdistötilaisuutta, jossa Bruce kertoo joukkueen saaneen muutaman pelaajan takaisin sairastuvalta. Tämä vaikuttaa positiivisesti omaan vetooni(ja joo meillä on myös vaihtoehtoinen todellisuus tämän tilalla) ja en koe tarvitsevani mitään lisävetoja tähän. Ottelun avaus kokoonpanot tulevat julki tunti ennen ottelun aloitusta ja alkuviikosta tekemäni arviota pitää. Crystal Palace on jostain syystä miehittynyt 4-5-1 järjestelmään ja Zaha on yksin piikissä, joka laittaa hieman totals arviotani pohdituttumaan. Päädyn kuitenkin jättämään pelin välistä vaikka sain positiivisen OA(=odotusarvon) kyseiseen kohteeseen, koska sillä on voimakas korrelaatio alkuviikosta asettamani vedon kanssa. Päätöskertoimissa ottelu on tullut lähes tasabuukkiin ja ne ovat 2.95 - 3.20 - 2.90.

*Disclaimerina sen verran, että tämä voisi mennä myös toisinpäin ja oma alkuviikon arvio olisi VÄÄRIN ja häviäisin päätöskertoimissa. Jos ottelun kerroin olisi heilahtanut esimerkiksi lisää Crystal PAlacen suuntaan niin olisin tehnyt arviota uudestaan onko, sille kertoimen liikkeelle jokin reaalinen syy. Jos on - ei tapahtumia, jos taas koen sen olleen väärä liike ottaisin vielä lisää Newcastlea. Tietysti isot pojat kertovat tässä, ettei kannata ikinä pelata markkinaa vastaan, mutta olen tästä eri mieltä. Luotan ainakin itse sen verran omaan tekemiseeni ja pelaan markkinaa vastaan vaikkei se aina tunnu hyvältä. En luota vedonlyönnissä markkinoiden olevan täydellisesti tikissä, koska rahaa allokoituu eri aikoihin kohteisiin ja informaation määrä ei ole vakio eri kohtaan asetetuissa vedoissa, jonka takia kertoimien heilahdukset eivät välttämättä kuvaa sen hetken tietoa tulevasta tapahtumasta. Toisaalta tehokkaiden markkinoiden hypoteesissä on sen verran tiukat rajaukset ja markkinoilla on kuitenkin aina ns löysää rahaa tarjolla, etten usko niiden ehtojen täyttyvän joka kerta. Tietysti tämä on täysin oma subjektiivinen mielipiteeni ja minun kanssa on varmasti useampi eri mieltä. EDIT: Markkinoiden tehokkuudesta vedonlyönnin osalta voisi kirjoittaa täysin oman tekstinsä

Valioliigassa on muutama muukin veto sisässä, mutta päädyin seuraamaan Madridin derbyä, jossa ratkotaan jo mestaruutta. Seurailen livetuloksesta Valioliiga kierroksen otteluita, twitteristä tilanne raportointia sekä BBC:n livefeedistä meininkiä. Real Madrid voittaa Balen upealla soololla 85 minuutin kohdalla ja tekee kulmalipulla golf- tuuletuksen, joka saa sosiaalisen median repeämään täysin. Newcastle - Crystal Palace ottelussa puolestaan raportoidaan Roy Hodgsonin olevan ainoa ihminen, joka pysyi hereillä. Crystal Palace pyrki pelaamaan vastaiskuilla jostain syystä siipirikkoista Newcastlea vastaan ja peli päättyy 0-0. xG ottelun jälkeen on 0.6 - 0.4 eli paikoilla ei juhlittu ja kohokohtia ei ottelusta löydy edes tiukalla kammalla. Merkkaan tyytyväisenä vedon osuneeksi(pohdin samalla underin kohtaloa) ja haen uuden Omnipollon oluen jääkaapista samalla kun alan kertailemaan kahta illan La Liga ottelua sekä yhtä Valioliiga ottelua. Teen niille samat tarkistukset kuin aiemmin tässä kävin läpi tämän ottelun kanssa.

Vetojen jättämisen ajankohta on oma taiteen lajinsa ja itse olen päätynyt siihen, että jätän ne pääosin jo alkuviikosta. Tiedän tässä piilevät riskit, viikon aikana voi tapahtua vaikka mitä, joskus kertoimet heiluu tolkuttomasti ja häviän päätöskertoimille. Teen kuitenkin itse pääosin satunnaisotannalla(valikoitumisharha SOS !!!) testejä, miten tämä strategia toimii ja voitan päätöskertoimen päälle 60% arviolla. Pidän sitä siis itselleni toimivana, vaikka tietysti informaatio lisääntyy viikon edetessä, jolloin arviota olisi mahdollisuus tarkentaa. Tietysti samalla kun informaatio lisääntyy ja tarkentuu niin tarkentuu myös markkinan arvio ottelusta, jolloin mielestäni etua on vaikea löytää. Toki on myös mahdollista, että teen täysin pommi arvion ja lyön ison vedon joukkueen puolesta, jolla on vaikka viikon aikana alkava vatsatauti ja onkin kymmenen tyyppiä sivussa ja oma alkuperäinen arvio onkin pisin vittuja. Niille ei voi mitään ja tulisi varmasti lähempänäkin tehtävien arvioiden osalta.

Voisin lopuksi vielä sanoa muutaman sanan xG:stä. Käytännössä todella hyvä renki, mutta erityisen huono isäntä. Itse käytin sitä jossain vaiheessa ja laskin itse enemmän, mutta nykyään käytän ilmaiseksi netissä saatavia arvioita ja esimerkiksi Caley Graphics tarjoaa Valioliigan osalta hyvää dataa. xG:n käytössä on selvät ongelmat ja monet puhuvat asiasta kuin siinä olisi jokin standardimalli, mutta tämä ei pidä paikkansa millään tasolla ja riippuu mallista, miten erilaisia asioita otetaan huomioon ja niitä lasketaan mukaan. Yksi esimerkki mallin ongelmasta on vaikka tuplapaikat, joku puskee viidestä metristä suoraan maalivahtia päähän vapaasta paikasta ja siitä tehtäisiin maali normaalisti 80% todennäköisyydellä (eli 0,8) ja tästä pallo tippuu kärjen jalkaan joka upottaa sen maaliin metrin päässä maalista kenenkään estelemättä 99% todennäköisyydellä(0,99). Tästä saadaan joukkueelle xG:tä 1.79 yhteenlaskuttuna. Onko tämä todellinen arvio vai pitäisikö nuo kaksi paikkaa yhdistää? Vai jättää ensimmäinen paikka kokonaan huomioimatta ja laittaa vain maaliin johtanut tilanne tilastoihin? Tämä on esimerkki joukkueen ainoa paikka koko ottelussa ja toinen joukkue takoo taululle xG:tä 2,12 ja ottelu päättyy 1-1. Ajattelet tämän olleen fair score, mutta miten tämä pitäisi tilastoida? Sillä on aika iso ero, että onko xG pelin jälkeen 2.12 - 0.99 / 1.79 / vai 1.35.

Tällaisilla hajatelmilla sunnuntaiaamuun. Meinasi välillä vähän kadota ajatus ja lähteä laukalle, mutta päästiin otsikon mukaisesti käsittelemään arvioiden tekoa ja vetojen jättämistä. Omasta edellisestä vedosta on pikku hiljaa kuukauden päivät eikä ole edes pahoja vieroitusoireita, enemmän sitä kaipaisi rakasta futista. Veikkausliiga alkaisi muuten viikon päästä

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Miten rakentaa hyvä rating- järjestelmä

Aloitetaan tämänkertainen blogi vaikka sillä, että puhun rätingistä tai ränkistä, jolloin tarkoitan pelaajan tai joukkueen arvostusjärjestelmää. Suomenkieli ei taivu antamaan tälle asialle kovin hyvää sanaa, joten joudutaan käyttämään tämänkaltaisia finglish sanoja. Ei anneta sen kuitenkaan häiritä sen enempiä vaan kerrotaan selvyyden vuoksi.

Kuten mallintaminen myös ränkin rakentaminen perustuu historialliselle datalla ja tiedolle. Tietysti pelaajia voidaan pyrkiä arvottamaan potentiaalin mukaan, mutta perustuuko se mihinkään muuhun kuin odotuksiin kyseisen pelaajan mahdollisesta taitotasosta? Pelaajien taitotason arvottaminen on aina subjektiivinen kysymys, tai ainakin mielestäni on vaikea olemaan täysin objektiivinen tiettyjen pelaajien taitotasosta. Toisaalta pelaajien taitotason voi pyrkiä jakamaan moneen eri kategoriaan kuten puolustaminen, hyökkääminen, koheesio joukkueessa, pään kestävyys etc. Näistä eri paloista voidaan rakentaa palapeli, joka nostaa tiettyjen pelaajien arvosanaa omassa arvoasteikossa. Esimerkiksi jääkiekossa vaikka aloituksissa huomattavasti keskivertoa paremmin suoriutuminen voi hieman nostaa jonkun pelaajan arvoa.

Pelaajien taitotasoa voi arvioida monella eri tapaa kuten edellä tuli todettua. Yksi hyödyllinen tapa on myös käyttää netissä löytyvien sivustojen arvioita. Itse käytän jonkun verran Whoscored arvosanoja, fantasy pelien arvosanoja sekä transfermarktin hintoja. Tietysti nämä on yleensä enemmän suuntaa antavia kuin totuuksia ainakin omissa papereissa. Veikkausliigassa on melko usein vaikea arvioida Indokiinan liigasta tulevan kivenkovan ja raudanlujan topparin todellista arvoa, koska häntä pidetään automaattisesti vahvistuksena tai tähtenä joka joukkueessa, joten transfermarkt value antaa hyvää osviittaa minkätasoinen pelaaja on kyseessä. Tietysti tätä arviota muokataan kauden edetessä ja sen mukaan miltä hänen tilastot tai peliesitykset näyttävät.

Historia on tärkeä osa myös sen takia, että se antaa pohjaa pelaajien esityksien arvioinnissa. Varsinkin isoissa sarjoissa hyvien arvosanojen antaminen nuorelle pelaajalla on aina isompi kynnys kuin jo kaiken voittaneelle huippupelaajalle. Real Madridin Junior Vinicius lienee tästä hyvä esimerkki, jonka potentiaalin ja väläytykset tietävät kaikki, mutta suoritusvarmuudessa on vielä melko paljon tekemistä esimerkiksi Benzeman tasoon. Kuten olen aiemmin sanonut niin itse käytän pelaajien arvioinnissa ns ELO-ratingia, jota olen hieman muokannut omaan käyttööni. Käytännössä siis arvioin pelaajia numeroille 4-10 (4-5 ränkkiin on lopulta päätynyt vain Saudi-Arabia futiksen MM-kisoissA).

Iso osa joukkueen kokonaisrätingistä tulee siis pelaajien arvioinnista. Lasken pelaajien arvosanat yhteen jolloin saadaan voimaluku joukkueelle. Käytännössä siis joukkueiden vaihteluväli menee välille 44-110 joka on siis ero mitä joukkueet saavat ja lasken siitä todennäköisyyksiä. Ajatellaan vaikka jakauma 40 - 30 - 30 ja kotijoukkue on Man C ja vierasjengi Arsenal joiden ero ränkissä on vaikka 22 pistettä. Tästä saadaan City 62 prosentin kotisuosikiksi ja säädetään tasuria vielä 21 pinnaan jolloin Arsenalille jää 17 prosenttia. Tämä on siis yksinkertaisimmillaan miten saadaan rakennettua arvio kahden joukkueen välille.

Tietysti näissä tulee ongelmia, koska kausi on pitkä sekä kaiken maailman europelejä ja muita cuppeja pelataan pitkin kautta. Tämän takia olen käyttänyt aiemmin mainitsemaani A-E(/F) järjestelmää myös arvioimaan joukkueiden "keskiarvoista" tasoa, tietysti näissä on hieman ongelmia kääntää suoraan prosenteiksi, mutta sen verran kauan olen näitä itse laskenut ettei se kovin vaikeaa lopulta ole. Karkeasti sanottuna ajatellaan tuota järjestelmää 1-5 tyyppisesti ja jokainen 0,25 yksikön siirto vastaa siis 2,5% prosenttia pelivoimassa. Veikkausliigassa tämä järjestelmä on mielestäni erityisen hyödyllinen, koska joukkueiden avaukset ovat poikkeuksetta melko hyviä kaikilla ja niissä ei ole hirveästi eroja(poikkeuksellisen pieniä siis verrattuna muihin laskemiini sarjoihin), mutta vaihtopenkille mentäessä taso tippuu radikaalisti. Otetaan vaikka esimerkiksi FC Lahti, jonka taso on ulkomuistista 85 pistettä avauksen perusteella, mutta jo 4 pelaajan poissaolo laskee tasoa johonki 70-75 välimaastoon riippuen poissaoloista.

Valmentajien ottaminen mukaan räting on melko vaikeaa ja itse käytän sitä enemmän totalssien laskemisessa. Tietysti pelityylin ja pelaajiston sopivuutta järjestelmään pyrin laskemaan aina jonkin verran ja antamaan sille painoarvoa, mutta se on lopulta melko pieni osa kokonaispalettia. Toisaalta epäsuhdasta kertoo parhaiten vaikka Tottenham tällä hetkellä koska joukkueen materiaali on melko eteenpäin pyrkivä kun taas Mourinho on valmentajana melkoisen defensiivinen ja en usko hänen kykenevän muokkautumaan nykyisen pelin vaatimuksiin(toisin kuin esim Wenger onnistui).

Hyvän ränking järjestelmän rakentaminen lähtee siis aina pelaajien arvioinnista. Tähän arviointiin voi käyttää monia keinoja ja varmasti jokaiselle on tähän omat systeeminsä ja tietokantansa, mistä sitä tietoa lähtee etsimään. Pelaajille voi antaa erilaisia

attribuutteja riippuen miten tarkkaan haluaa arvioida pelaajien eri ominaisuuksia, mielestäni jalkapallossa pelaajien arvioiminen useilla attribuuteilla on ehkä hieman turhaa, mutta pesäpallossa taas sisä- ja ulkopelin eriyttäminen on hyvä vaihtoehto. Tämän jälkeen luodaan jonkinlainen laskentakaava laskemaan joukkueen kokonaisarvosana esimerkiksi 80 pistettä ja lisätään se kokonaistaulukkoon omalle sijalleen, jonka jälkeen saadaan joukkueen taso sarjataulukossa.

Voisin lopuksi vielä antaa oman Veikkausliiga ränking jakoon tässä blogissa, tietysti lopetan sen tekemisen noin kuukausi sitten kun arvasin ettei Veikkausliigaa päästä aloittamaan ajoissa, joten se on keskeneräinen ja huomaatte ehkä, että siellä on vielä tyhjä "ränkki" kohta. Voisimpa toisaalta antaa jonkinlainen kuvan myös miten olen laskenut jonkun joukkueen arvion ja miten saanut nuo pisteet niille joukkueille.


Disclaimerina sen verran ettei esim HJK:n joukkue ole avauksen osalta valmis vaan penkillä on parempia pelaajia laidoille. Toisekseen olisi kiva osata rakentaa Exceliin/Sheettiin liikkuva ränkki eli aina kun joukkueen arvo muuttuu ylemmäs tai alemmas niin joukkue vaihtaa automaattisesti paikkaa ja päivittyy uudeksi sijoitukseksi. Ehkä sitten joskus kun osaan koodata tarpeeksi.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Erilaisia ajatusharhoja vedonlyönnissä

Jokaisella meistä on vankkoja mielipiteitä sekä ajatuksia erilaisista asioista. Lähtökohdat ovat erilaisia, joten täysin objektiivinen tarkastelu on tietyllä tavalla mahdotonta, vaikka arvioita pystyisikin tekemään koneellisesti, toisin sanoen inhimillinen efekti yritetään häivyttää. Tietynlaiset laskentakaavat ja niistä saadut arviot varmasti vähentävät riskiä tehdä emotionaalisia virheitä, mutta toisaalta kyllä ihmistä tarvitaan aina hieman säätämään omaa malliaan erilaisten muuttajien osalta. Sekä tietysti aina joutuu tekemään rätingin joukkueiden välillä, jolloin tulee inhimillistä efektiä mukaan. Ei ole mikään ongelma itseni sanoa, että Arturo Vidal on ehkä nykyisistä jalkapalloilijoista vastenmielisimpia.

Aika paljon erilaisista ajatusharhoista lähtee liikkeelle ihmisen riskikäyttäytymisestä. Jokaisella meillä on erilainen riskien hallinta välineistä lähes kaikkiin elämänasioihin. Itse olen elämässä yleisesti riskiä kaihtava, vaikka vedonlyönti harrastuksena / ammattina kertoisi jotain muuta. Turvaa antaa vedonlyönnissä se, että asioita pystyy mallintamaan ja laskemaan, toisin kuin tuolla pihalla joissa täytyy toimia välillä nopeasti ja oman intuition varassa. Toisaalta riskienhallinta on omalla tasollaan koko ajan tietynlaista tasapainoilua tuotto-odotuksen sekä todennäköisyyksien välillä. Onneksi niitä voidaan arvottaa.

Moni on varmasti lukenut Kahnemanin ja Tverskyn prospektiteorian, joka käsittelee todennäköisyyksiä ja niihin liittyvää riskikäyttäytymistä. Tärkeimpänä nosto on omasta mielestäni se, että ihminen suhtautuu voittoihin ja tappioihin huomattavasti eri tavalla. Itse olen ainakin ihan käytännössä huomannut sen, että tappiot vituttavat enemmän kuin voitot tuovat mielihyvää. Toisaalta taas ollessani hyvissä väleissä Var-Anssin kanssa huomaan panostavani innokkaammin tiettyihin kohteisiin kun taas ollessani huonoissa väleissä niin himmaan panostasoa. Ihmisen sisäänrakennettuja hienoja ominaisuuksia vaikka itse käytän panosjakajia ja muita keinoja riskienhallintaan niin aina se oma pää ei tahdo pysyä täysin kurinalaisena, vaikka pääosin hyvin pysyykin. Suosittelen jokaisen lukemaan oman Kahnemaninsa.

Vedonlyönnillä ja sijoitusmarkkinoilla on monia yhtäläisyyksiä, joista mielenkiintoisin itselleni ainakin lienee korjausliikkeet. Ajatellaan vaikka pörssiyhtiötä X, joka ilmoittaa tänään huonosti tuloksesta Q1:lla, jolloin kyseisen osakkeen kurssi laskee voimakkaasti ensimmäisenä päivänä (oletuksella sen olleen vastoin markkinan oletuksia). Toisaalta sitten seuraavana päivänä se melko usein nousee jonkin verran eli palautuu "oikeaan suuntaan". Vedonlyöntimarkkinoissa on tätä samaa havaittavissa, ajatellaan vaikka Arsenal - Chelsea otteluun olevan ennakoidut kokoonpanot, mutta avauksissa huomataan Auban puuttuvan Arsenalin kokoonpanosta. Markkina reagoi voimakkaasti ja nopeasti(ja todnäk ennen avareiden julkistusta) Chelsean suuntaan, tässä vaiheessa ei kyllä sitä Chelseaa kannata pelata, ehkä Arsenalia voisi harkita. Toisaalta taas kun markkina on oman reaktionsa antanut niin kerroin yleensä palautuu alkuperäistä kohti.

Tästä seuraa ainakin itselläni kysymys, että mikä on lopulta se oikea taso tuollaisen poissaolon määrittämiseen? Ajatellaan Chelsean olevan pre-markkinassa kertoimella 2,80 -> ilmoituksen jälkeen tippuu 2,40 -> lopulta korjaantuu 2,58 (täysin hatusta heitetty esimerkki). Tuossa on arviossa sellainen kuuden prosentin käppi, vaikka väittäisin Auban poissaolon vaikuttavat 2-2,5% verran Arsenalin avaukseen. Tässä taas päästään siihen, että yleensä - ja varsinkin isoilla - joukkueilla on yksi tai useampi korvaaja avauksen tärkeimmille paikoille ja vaikka kyseessä olisi tähtipelaaja niin markkinoiden reaktiot ovat mielestäni yleensä yliampuvia. Sekä yleensä sanotaan ettei kannata pelata markkinaa vastaan ,mutta itse teen niin silloin tällöin vaikka lyönkin pääasiallisesti vedot jo alkuviikosta. Kyllähän niissä aika usein on saatu ylipanostuksella aikamoista vitutusta tai vaihtoehtoisesti tiedän kaiken ja olen Napoleon olotilaa.

Päästiin ehkä vähän sivuun alkuperäisestä aiheesta, mutta tällaista tämä bloggaaminen välillä on kun aivot käy sopivasti ylikierroksilla näin aamutuimaan. Tai no en tiedä onko varsinaisesti sivussa, koska hinnoittelun määritteleminen ja siten psykologiset efeketit tietysti linkittyvät toisiinsa hyvin voimakkaasti.

Ihmisillä on usein tilanne, vaikka löytyisi jokin hyvä altavastaajan kohde ja OA olisi suotuisi niin sitä pelataan mieluummin pienemmällä panoksella kuin pelattaisiin vastaavaa suosikkia(esim siis +0.5 45% vs -0.5 45%). Todennäköisyyksissä - niiden ollessa lahjomattomia - on se mielenkiintoinen puoli, että ihmiset tuppaavat aliarvioimaan altavastaajan todennäköisyyksiä, jonka takia sitä ei ole yhtä kiva pelata kuin sitä suosikkia. Voin vahvistaa tämän omalla kohdalla todeksi, kuten sanottua oma riskihaluni ei ole kovin korkea niin pelaan kyllä mieluummin tuon +0.5 kuin vaikka +0 tai -0.5 sen altavastaajan, yleensä vielä sen +0.5 OA on pienempi kuin noiden kahden muun. Joskus käytin metodia, että pelasin panokset jaettuna esimerkiksi 80-20 +0.5 ja -0.5. Lopetin sen kuitenkin jossain vaiheessa.

Vahvistusharhaan on tutustunut varmasti monikin vedonlyöjä, joka lyö verkoston sisällä samaan sarjaan. Nyt tolla Levantella on sivussa kolme ukkoa niin eikö meidän kannattaisi vähän antaa lisää pinnoja tolle Granadalle? No varmasti kannattaa kun noin sanoit ja kerroinkin on laskussa!!! Isolla tuutataan sisään tippuneeseen oddsiin ja todennäköisesti ja negatiivisen OA:n kohteeseen. Toisaalta voidaan palata taas tuohon aiempaan esimerkkiin ja kysyä mikä on noiden kolmen ukon reaalinen vaikutus? Markkina arvioi vaikka 7% verran kun taas oma kone näpyttelisi sen 2% ja silti lyödään tuollaiseen kohteeseen. Granada sen tietysti voittaa lopulta, jolloin loppu hyvin kaikki hyvin.

Kannattaisi varmaan suutarin pysyä lestissä, mutta jalkapallossa harvemmin tapahtuu gambler's fallacya(Europelit huono kohde, koska niissä täytyy käyttää Bayesia sidonnaisuuksien takia), mutta varsinkin jääkiekkoa veikkaavat tunnistavat tässä tutun efektin b2b - peleissä. Ehkä tämänkin voi hieman laajentamalla saada futikseen sopivaksi, toteamalla ettei aiemmat tapahtumat vaikuta nykyisen tapahtuman todennäköisyyksiin mitenkään. Se, ettei Tottenham ole voittanut mestaruutta pitkään aikaan ei vaikuta tulevaisuuden todennäköisyyteen voittaa mestaruutta, koska se on kuitenkin nolla hamaan ikuisuuteen(vitsi oma keksimä). Jos jengillä X on 10 ottelun voittoputki joukkuetta Y vastaan niin seuraavassa ottelussa käytetään ihan normaalia jakaumaa joukkueiden välillä. Ehkä tarkemmin ajateltuna tämä soveltuu hyvin myös jalkapalloon, vaikka mielessäni oli tätä aloittaessa loppukauden KHL- ottelut joissa esim Admiral Vladivostok ja Ak Barz Kazan pelasivat peräkkäisinä päivinä pelit toisiaan vastaan, mutta niissä ole eri kertoimet.

Vähän ehkä karkasi ajatus matkan varrella alkuperäisestä ideasta, mutta hyvähän tästä lopulta (omasta mielestäni). Todella mielenkiintoinen aihe, josta voisin kirjoittaa jopa useamman bloggauksen. Epäilen myös ettei kovin moni kiinnitä tällaisiin asioihin kovin paljon huomiota, itse olen tällä kaudella (ja hieman jo aiemmin lopussa) yrittänyt kiinnittää huomiota enemmän näihin asioihin ja saada etua sitä kautta. Vaikka nämä "harhat" tiedostaisi niin ne ovat kuitenkin pääosin inhimillisiä ja niistä on vaikea päästä täysin eroon.